tiistai 27. maaliskuuta 2012

Viikonloppua odotellessa

Hobby-huone on otettu käyttöön ja ensimmäiset ompelukset siellä tehty: pyyheliinoihin uudet ripustinlenkit :). Järjestys on säilynyt ja pitäisi jatkossakin, koska voin säilyttää kankaat ja langat erillisessä lämpimässä varastossa. 

Yllättävän paljon aikaa on mennyt tavaroiden järjestelemiseen, joten oli lohdullista lukea Ullasta, etten ole ainoa. Ullan artikkeli on hauska, tuli yllättäen vastaan, kun etsin tietoa neuleretriiteistä, sillä olemme Mallin kanssa ilmoittautuneet tulevan viikonloppuna järjestettävään Kissojen yö -käsityötapaamiseen Lahteen. Lähdetään matkaan jo pe aamusta, joten tiedossa runsaasti aikaa käsityöharrastukselle. 

Koska kuvattomat postaukset ovat tylsiä, niin...

Pieniä neuletöitä valmistuu silloin tällöin, mutta niitä kaikkia ei tule tänne blogiin laitettua. Tässä yhdet koukut peruslapaset, lankana Sarek ja Dropsin Alpaca 2-kertaisena. Onneksi lapaskelit alkavat olla kohta takanapäin :)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Neulomisnurkkaus


Neuletuolin virkaa toimittaa "tuunattu" konttorituoli. Ostin tuolia 2 kpl useita vuosi sitten (yllätyin, kun ovat vielä myynnissä), mutta eivät olleet toimivia kokonsa ja käsinojien vuoksi (niitä virheostoksia siis :). Toinen tuoli on vielä pakkauksessa ja toisesta poika oli jo sahannut käsinojat poikki. Sain ajatuksen ommella tuolille kangaspäällisen. Kangas piti löytyä varastosta, koska kauppaan ei ehditty. Verhoilukankaita minulla on jonkin verran, kiitos Annalan myyntipäivien, mutta en löytänyt sopivaa. Tuon kankaan laitoin lopulta nurin päin :) Tuolin jalat ja pyörät maalasin spray-maalilla ensin valkoiseksi (ei hyvä) ja toiseen kertaan matta hopealla. Niska- alaselkätyyny on siirrettävissä. Lopuista kankaanpaloista ompelin "säkkituolin" rahiksi, sen koko on 40x40x40.

Yksistään tuoli oli aika karmean näköinen
Eikä asiaa yhtään parantanut, kun mies kertoi hänen ensimmäisessä pakettiautossaan olleen juuri tuollaiset penkit! Voin siis huoletta käyttää tuunaus-sanaa :) Tuolissa on nyt kuitenkin kiva istua: se pyörii ja istuinkorkeutta voi muuttaa. Ja sillä voi siirtyä myös pöydän ääreen. Alkuperäisenä ajatuksena ei ollutkaan panostaa ulkonäköön, vaan käytännöllisyyteen ja meidän tavaravaraston pienentämiseen, joten se toteutui. Projekti tosin laajeni lisätyynyjen ompeluun visuaalisten seikkojen vuoksi.

Joukossa juuri valmistunut neuletyö:

Pehmoisessa neuletyynyssä lankana on Sublimen Merino Wool dk. Neuloin pyörönä, molemmilla puolilla on kolme palmikkoa, sivuissa palmikot kääntyvät joko oikealle tai vasemmalle, keskimmäinen on ns. yhdistelmäkierre: oikealle ja vasemmalle. Malli syntyi tehdessä. Jos olis enemmän neulomisaikaa, niin tekisin kotiin paljon erilaisia palmikkotyynyjä, ne ovat parhaita.

Kuulumisiin Tellu

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pientä pintaremonttia

Bloggaaminen on jäänyt viime aikoina, kun olen tehnyt  remppaa kotona ja siinä samalla siivoskellut kaappeja ja varastoja. Tänään sain hommat siihen vaiheeseen, että laitoin läppärin paikalleen ja istahdin kirjoittamaan.
Klikkaamalla kuvat saa suuremmaksi.
Ollaan siinä elämänvaiheessa, että perheen äidillä on mahdollisuus saada (siis tehdä :) oma huone: hobby- tai harrasteluhuone, ei työhuonetta. Maalasin katon, vaihdettiin tapetit ja lattia sekä uudistettin vanhoja huonekaluja. Metallinen tarjoulupöytä (miehen n. 25 vuotta sitten tekemä) sai uudet pyörät ja pintaan valkoisen maalin (aikaisempi sävy oli pinkki). Pyörät löysin lopulta googlettamalla Glas Ohlsonilta, kun olin jo luopumassa koko ideasta. Joskus toivoo, että täällä olisi samat materiaalivalikoimat kuin sisustusohjelmien "liikkeissä" :)
Kiva tapetti löytyi onneksi suoraan hypermarketin hyllystä. Pohjalla on joku vanha kartta ja päällä kaunista kirjoitusta (ainakin home-sana ollaan löydetty). Tapetin sävyjen ja tunnelman pohjalta oli helppoa suunnitella loput muutokset. Veli laittoi kuviotapetin yhdelle koko seinälle ja vähän toisellekin, jolloin kulmaukseen tuli mukava neulenurkkaus, muut seinät ovat vaaleat. Neulomistuolin "uudistamisesta" myöhemmin, ehkä...)

Pöytä laitettiin ikkunakulmaukseen. Se koottiin poikien vanhoista koulupöydän osista, niiden pinnasta kun oli osittain jo irronnut se pyökkinen muovikalvo ja loputkin saatiin pois melko vaivattomasti. Pohjamaalin päälle tarvittiin sitten kaksi maalauskertaa valkoista kalustemaalia. Huoneesta puuttuu vielä pieni kaappi tai hylly mapeille, se joudutaan tekemään mittojen mukaan (tilaus on jo laitettu sisään, luvattiin "joskus" :)
Tavoittelen huoneeseen levollista tunnelmaa ja pyrin välttämään liikaa tavaraa tai ainakin harkitsemaan kaikkia hankintoja huolella... hmm...sisustustikkaille saisi lankakerät kivasti esille...